Kirjeitä tuulimyllyn juurelta – Osa 5

Enemmistö ei tiedä mitään

Suomalaisista noin 80 prosenttia pitää nykyistä elämäntapaansa ympäristön kannalta täysin tai jokseenkin kestävänä. Tämä helpottava tieto selvisi e2 Tutkimuksen toteuttamasta kansalaiskyselystä. Tai helpottava se olisi, jos se olisi totta. Tosiasia, ei mielipidekysymys, on se, että maailman ihmisten kuluttaessa meikäläiseen malliin tarvitsisimme yhden sijasta 3,8 maapalloa. Ne loput 20 % kyselyyn vastanneista ovat oikeassa. Elämäntapamme on ilmaston ja luonnon kannalta kestämätön. Emme vain ymmärrä sitä.

Mihin sitten perustuu suomalaisten enemmistön ilmeinen ajatusvääristymä? Pahaa jälkeä on tehnyt myytti ”suomalaisten erityisestä luontosuhteesta” eli oletus siitä, että polkujuoksu, parin tunnin passi hirvitornissa ja pulahdus järveen savusaunan jälkeen tekisi meistä niitä luonnon kiertokulkuun linkittyneitä ihmisiä, joita suomalaiset olivat vielä muutama sukupolvi sitten. Eivät ne tee. Paluumatka katumaasturilla kotiin näistä harrasteista on se ilmastoteko.

Toinen kipukohta löytyy heikosta yleissivistyksestä ilmastoasioiden suhteen. Suomalaisten ylivoimaisesti suosituin teko ekologisemman elämän puolesta on kyselyn mukaan jätteiden kierrätys. Se, että osaamme lajitella ylikulutuksemme jäänteet erivärisiin astioihin on toki saavutus, mutta ilmastomuutosta ei sillä vielä pysäytetä. Siihen tarvitaan nykyisen elämäntapamme täydellinen myllerrys. Voimme aloittaa luopumalla punaisesta lihasta, henkilöautoilusta, lentämisestä ja vähentää asuinneliöitämme. Joka näin tekee, niin voi ruksata seuraavassa kyselyssä todenmukaisemmin harjoittavansa kestävää elämäntapaa.

Miksi tökkiä ihmisten mielen pilvilinnoja ja ruotia vääriä oletuksia? Koska demokratia ja politiikka elävät näistä oletuksista. Ihmisiä on vaikea saada mukaan muutokseen, jos huippuunsa viritetty kuluttaminen ja fossiilisten polttoaineiden hyödyntäminen näyttäytyy kestävänä elämäntapana. Kuka poliitikko tai virkamies ajaa läpi kannusteet luopua ylikulutuksesta, kun kansalainen kokee tekevänsä jo tarpeeksi noukkiessaan biojätesangon mukaan viedessään Sessen ulos? Haaste on vaikeampi kuin Winston Churchillilla keväällä 1940 hänen todetessaan Luftwaffen uhkaamille englantilaisille, ettei hänellä ole näiden tulevaisuudelle mitään muuta tarjottavaa kuin verta, uurastusta, hikeä ja kyyneleitä. Britit sentään ymmärsivät, että nyt on tosipaikka edessä.

Miika Siironen