Kirjeitä tuulimyllyn juurelta – Osa 7

Klisee tai ei: tämä ratkaistaan yhdessä

”Muut eivät välitä.” ”Tämä on päättäjien asia.” ”Miten tämä minua muka koskettaa?”

Olemme tilanteessa, jossa pieni osa ihmisistä käyttää suurimman osan luonnonvaroista ja vaarantaa sillä oman itsensäkin hyvinvoinnin. Pieni osa huutaa muutosta, enemmistö on välinpitämättömiä – vai onko se sitä? Taustalla globaali verkosto yhdistää hyvään pyrkiviä, mutta silti muutos usein pysähtyy lasikattoihin.

Miksi se, joka pyrkii hyvään, saa hullun leiman otsaansa ja jää yksin?

Miten oppisimme näkemään toisemme ja avaamaan rakennetta, joka etenemistä hiiliviisauteen jarruttaa? Eihän kukaan maanviljelijä tai turvetyöntekijä varmasti halua tiedeyhteisön maalaamiin ikäviin tulevaisuuskuviin, mutta kuka heitä tukisi muutoksessa kestävään luonnonvarojen käyttöön, jottei se koituisi heidän henkilökohtaiseksi konkurssikseen? Tehdäänkö valtio- ja kuntatasolla todella tarpeeksi kestävämmän viljelyn toteuttamiseksi ja vaativatko lautaselta ruokaansa popsivat muutosta? Katseet kääntyvät vahvasti päättäjiin, mutta myös jokaisen meistä tuhansiin vaikuttamisväyliin: ruoan ja materian kuluttajana, liikkujana, palveluiden käyttäjänä ja toisiin ihmisiin vaikuttajana.

Kokemuksen syvä rintaääni vai faktaa ilmastokriisistä?

Yleensä keskustelemme mielipiteidemme voimin, mikä ei aina ole rakentavaa. Pystymmekö erottamaan toisistaan oman kokemuksen ja faktan eri näkökulmineen, luoda näiden pohjalta askelmerkit rakenteiden ongelmakohtien purkamiseen ja uudelleen rakentamiseen – yhdessä? Ei ole kyse mistään pienestä, vaan yhteiskuntamme jälleenrakennuksesta, jossa jokaisen ihmisoikeudet turvataan tavalla, joka ei riko muiden ihmisoikeuksia. Jälleenrakennuksesta, jossa ymmärretään ihmisen riippuvuus: ilman vettä, ruokaa, suojaa ja yhteisöä emme pärjää. Ilmasto- ja kestävyyskriisi uhkaavat näitä kaikkia.

Meistä jokainen voi olla ratkaisija – oman pienen kaistaleen hoitaminen riittää yhdelle.

Este muutokselle ei yleensä ole materiaalien tai tiedon puute: tiedeyhteisö on vahvan yksimielinen ja materiaalia ilmastotoimiin on valtavasti. Olemme vuosia valmistelleet maaperää muutokseen ja nyt olisi aidosti se hetki olla hyväksymättä kieltävää vastausta ilmastoviisaan elämän edistämisessä. Ihmiset eivät kai lähtökohtaisesti ole pahoja, vaan ajavat lyhytnäköisesti edustamansa tahon asiaa, oli se sitten perheen taloudellisen tilanteen varmistaminen tai yhteistyökumppanien pitäminen tyytyväisinä.  Ilman tunteidemme ja ennakkoluulojemme läpikäymistä, on eteenpäin hankalaa mennä.

Onko kyse siis lopulta pelosta, ahdistuksesta, häpeästä vai mistä, kun parempi tulevaisuus ei kiinnosta? 

Hankkeemme on vain yksi pisara muiden pisaroiden joukossa, jotka kaikki vievät muutosta eteenpäin – välillä naurujen, välillä itkupotkuraivarien kera. Moni taho edustaa jo ideaalia hiiliviisaasta yhteisöstä – mutta enemmistö ei. Virheistämme oppineena ja halukkaana oppimaan lisää, tarkoituksenamme on luoda ja testata asiantuntijakumppaniemme kanssa mallia, jossa perehdymme yhteisön voimin lukioarjen rakenteisiin fakta- ja kokemuspohjalta keskustellen ja hakkaamme päätämme rakenteisiin niitä murtaen. Toivomme tähän ideoita ja tukea mahdollisimman monelta. Nakerretaan siis yhdessä kohtia, joihin muutos parempaan aina tuppaa pysähtymään?

Paula Ratava