Tee-se-itse-mutta-yhdessä!
12.10.2021
Syksy etenee ja niin myös pyrkimyksemme Kohti Hiilineutraalia Koulua. 🍁🍂
Syys-lokakuun aikana kaikkien kolmen toimintalinjamme aloitussessiot on pidetty:
👉 Koulun hiililaskuri -projekti starttasi Hämeen ammattikorkeakoulun järjestämillä upeilla Innovaatiopäivillä 8.-9.9., joihin osallistui niin HAMK:n opiskelijoita, asiantuntijoita kuin pilottilukioiden opettajia ja opiskelijoita. Seuraavaksi saamme kommentoitavaksi jatkokehittelyn tuotoksia koulun hiilijalanjälkilaskureista.
👉 Koulun Korjausopas -opet saivat perehdytyksen 16.9. Johdanto- ja Ruoka-osaamismerkkeihin ja vasta valmistuneeseen Ruoka-osion taustaoppaaseen. Kymmenkunta opiskelijaa on jo suorittanut merkkejä. Lisää merkkejä tulossa Tee-se-itse -sivuille piakkoin Liike-aiheesta. Infra- ja Asenne -teemojen osaamismerkit ja taustaopas niihin valmistuvat marraskuun aikana.
👉 Koulun Tiekartta -porukat kokoontuivat 5.10. ja tutustuivat kouluyhteisön rooliin hankkeessa. Ennen joulua on tarkoitus pohtia koulun hiilineutraaliusvisiota vuodelle 2030 ja saada mukaan visiointiin mahdollisimman paljon koulun eri toimijoita. Talvella suunnitelmissa on kartoittaa koulun nykytilaa päästöjen osalta ja suunnitella reittejä kohti hiilineutraaliutta. Mutta-yhdessä -sivut päivittyvät syksyn mittaan.
Porukka on laajentunut Pohjois-Pohjanmaan pilottilukioista jo ennakkoon vähän laajemmallekin. Mitä useampi on mukana, sitä tasokkaampi ja mietitympi on toivottavasti myös keväällä 2022 kaikille kouluille tarjottava toimintamalli.
Kiitos kaikille pilotoinnissa mukana ja muutenkin hengessä oleville! Yhdessä tämä onnistuu.
Tämän artikkelin kuvat ovat peräisin Laanilan lukiolla järjestetystä kuvauspäivästä Korjausoppaan taustamateriaalin kuvitusta varten. Suurkiitos lukioväelle, kuvaaja Harri Tarvaiselle ja Mint Companyn Henri Tokolalle hienosta päivästä, kuvista ja oppaan ilmeen tekemisestä!